Lähetysjuhlilla musiikkia räpistä klassiseen

by

Lähetysjuhlaviikonlopun aikana 13. – 15.6. Oulussa voi nauttia monentyyppisestä musiikista. Kolmipäiväiset juhlat tarjoavat musiikkielämyksiä aina oululaisräpistä klassiseen musiikkiin sekä palestiinalaisnuorten kuoroesityksistä Jukka Perko trion jazz-konserttiin. Lähetysjuhlien musiikkitapahtumia on Raksilan messualueen lisäksi Oulun kaupungin keskustassa. Kaupungin sydämessä, Rotuaarilla pidetään tasatunnein ohjelmatuokioita perjantaina 13.6. klo 13 – 19 ja lauantaina 14.6. klo 10 – 15. Lavalla kuullaan muun muassa rap-yhtye Sound Styleä ja luterilaisen palestiinalaisalueen koulun Beit Sahourin kuoroa.

Beit Sahourin kuoro esiintyy sekä perjantaina että lauantaina klo 18 Ouluhallissa. Kuorossa laulaa ja tanssii parikymmentä luterilaisen koulun opiskelijaa. Suomen-matkalla kuoron johtajana toimii pastori Imad Haddad.  Ohjelmistossa on myös esimerkiksi seuraavia musiikkitapahtumia: Perjantai-iltana tunnettu laulaja-lauluntekijä Pekka Ruuska konsertoi Rakkauden Tähden –tilaisuudessa Ouluhallissa. Lauantaina lauletaan yhteisesti Täällä Pohjan Tähden alla -tilaisuudessa Keskustan seurakuntatalon juhlasalissa. Idols- kisasta tuttu muusikko Kristian Meurman esiintyy perjantaina klo 21.30 nuorten yökahvilassa jäähallissa.

Lue lisää musiikkiohjelmistosta: nuorille, lapsille, kaikille

Lauantaina klo 22 Jukka Perko Triona tunnettu kolmikko Jukka Perko (saksofoni), Severi Pyysalo (vibrafoni), ja Teemu Viinikainen (kitara) konsertoi Kaupungintalon juhlasalissa (Kirkkokatu 2a). Maksuttomat liput konserttiin saa juhlakansliasta. Lauantaiaamuna Isossa perhekerhossa Potkulautaritari Tuomo Karppinen laulaa omia ja lasten jo tuntemia lauluja teltassa Raksilan messualueella. Konsertti on interaktiivinen eli osallistuva musiikkikonsertti.

 

 

Avainsanat:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.